Maamme

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa!
Soi, sana kultainen!
Ei[11] laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa
kuin kotimaa tä'ä[12] pohjoinen,
maa kallis isien.

Oh, notre pays, Finlande, pays natal !
Résonne, ô parole d'or !
Nulle vallée, nulle colline,
nulle eau, nulle rive, n'est plus aimée
que cette demeure dans le Nord,
cher pays de nos pères.

S'un[13] kukoistukses'[14] kuorestaan,
kerrankin puhkeaa.
Viel'[15] lempemme saa nousemaan,
s'un toivos'[16], riemus'[17] loistossaan.
Ja kerran laulus'[18], synnyinmaa,
korkeimman kaiun saa.

Ta floraison, de son bouton,
de nouveau va éclore.
Notre amour fera ressurgir
ton espoir, ton triomphe dans leur splendeur.
Et un jour ton hymne, ô patrie,
au plus haut retentira.

Vårt land, vårt land, vårt fosterland,
ljud högt, o dyra ord!
Ej lyfts en höjd mot himlens rand,
ej sänks en dal, ej sköljs en strand,
mer älskad än vår bygd i nord,
än våra fäders jord!

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa!
Soi, sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa
kuin kotimaa tä'ä pohjoinen,
maa kallis isien.

Patrie ! ô patrie ! notre pays natal !
Retentis bien haut, nom chéri !
Il n'est pas une cime dressée au bord du ciel,
pas une vallée profonde, pas une rive baignée par la mer
qui soit plus aimée que notre terre du Nord,
le pays de nos pères.

Vårt land är fattigt, skall så bli,
för den, som guld begär.
En främling far oss stolt förbi:
men detta landet[20] älska[21] vi,
För oss med moar, fjäll och skär,
ett guldland dock det är.

On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet[22].
Sen vieras kyllä hylkäjää,
mut'[23] meille kallein maa on tä'ä[24],
sen salot, saaret, manteret,
ne meist'[25] on[26] kultaiset.

Notre pays est pauvre et sera toujours tel
pour qui demande de l'or.
L'étranger passera dédaigneusement devant lui sans s'arrêter ;
Mais nous l'aimons ainsi.
Avec ses landes, ses rochers, ses récifs,
c'est pour nous un pays d'or.

Vi älska[27] våra strömmars brus,
och våra bäckars språng.
Den mörka skogens dystra sus,
vår stjärnenatt, vårt sommarljus.
Allt, allt, vad här som syn, som sång,
vårt hjärta rört[28] en gång.

Ovatpa meille rakkahat[29]
koskemme kuohuineen;
ikuisten honkain[30] huminat,
täht'yömme[31], kesät kirkkahat[32],
kaikk'[33] kuvineen ja lauluineen
mi[34] painui sydämeen.

Nous aimons le fracas de nos fleuves,
les bonds de nos torrents,
le murmure mélancolique de nos sombres forêts,
nos nuits étoilées, nos clairs étés…
tout, tout ce qui, chant ou image,
toucha une seule fois notre âme.

Här striddes våra fäders strid
med tanke, svärd och plog.
Här, här, i klar som mulen tid.
Med lycka hård, med lycka blid,
det finska folkets hjärta slog.
Här bars vad det fördrog.

Täss'[35] auroin, miekoin, miettehin[36]
isämme sotivat,
kun päivä piili pilvihin[37],
tai loisti onnen paistehin[38],
täss'[35] Suomen kansan vaikeimmat,
he vaivat kokivat.

Ici s'est battue la bataille de nos pères,
avec l'épée, la charrue, la pensée.
Ici, dans les beaux jours comme aux temps orageux,
sous le sort rigoureux ou propice,
le cœur du peuple finnois a palpité :
c'est ici qu'il a souffert toutes ses douleurs.

Vem täljde väl de striders tal,
Som detta folk bestod?
Då kriget röt från dal till dal,
då frosten kom med hungers kval.
Vem mätte allt dess spillda blod
och allt dess tålamod?

Tä'än[39] kansan taistelut ken[40] voi
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen[41]
ja kärsimykset sen?

Qui compterait les combats
que ce peuple a soutenus
quand de vallée en vallée rugissait la guerre,
qu'à la guerre vinrent se joindre le froid et la faim ?
Qui pourra mesurer tant de sang répandu,
tant de patience dépensée ?

Och det var här det blodet flöt,
Ja, här för oss det var,
Och det var här sin fröjd det njöt,
Och det var här sin suck det göt.
Det folk som våra bördor bar
Långt före våra dar.

Täss'[42] on sen veri virrannut
hyväksi meidänkin,
täss' iloaan on nauttinut
ja murheitansa huokaillut
se kansa, jolle muinaisin
kuormamme pantihin.

C'est ici que le sang de nos pères
a coulé pour nous ;
ici que ce peuple,
qui longtemps avant nous porta notre fardeau,
jouit sa joie
et pleura ses sanglots.

Här är oss ljuvt, här är oss gott,
Här är oss allt beskärt;
Hur ödet kastar än vår lott.
Ett land, ett fosterland vi fått[43],
Vad finns på jorden mera värt
att hållas dyrt och kärt?

Tääll'[44] olo meill'[45] on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk'[46] onni mikä tulkohon[47],
maa, isänmaa se meillä on;
mi[48] maailmass'[49] on armaampaa
ja mikä kalliimpaa?

Il fait bon ici ; il fait doux ;
tout nous est donné.
Quel que soit le lot que nous réserve le sort,
nous avons un pays, une patrie ;
qu'y aurait-il pour nous sur la terre
de plus digne d'amour ?

Och här, och här är detta land,
vårt öga ser det här;
vi kunna[50] sträcka ut vår hand
och visa glatt på sjö och strand
och säga: "se, det landet där:
vårt fosterland det är."

Ja tässä, täss'[51] on tämä maa,
sen näkee silmämme;
me kättä voimme ojentaa
ja vettä, rantaa osoittaa
ja sanoa: "kas tuoss'[52] on se,
maa armas isäimme."

Là, là-bas encore, c'est notre pays ;
notre regard l'embrasse.
La main étendue,
montrant la mer et le rivage,
nous disons : « voyez ! toute cette terre,
c'est notre pays natal ! »

Och fördes vi att bo i glans
bland guldmoln i det blå;
och blev vårt liv en stjärnedans,
där tår ej göts, där suck ej fanns,
till detta arma land ändå
vår längtan skulle stå.

Jos loistoon meitä saatettais'[53]
vaikk'[54] kultapilvihin[55],
mis'[56] itkien ei huoattais'[57],
vaan tärkein riemun sielu sais'[58],
o'is'[59] tähän köyhään kotihin[60]
halumme kuitenkin.

Et dussions-nous un jour vivre dans la splendeur,
au sein des nuages dorés,
notre vie fût-elle une dans d'étoiles,
dans ce ciel où l'on ne connaît ni pleurs ni sanglots,
notre désir s'élancerait encore
vers ce pauvre pays.

O land, du tusen sjöars land,
där sång och trohet byggt[61],
där livets hav oss gett[62] en strand,
vår forntids land, vår framtids land.
Var för din fattigdom ej skyggt;
var fritt, var glatt, var tryggt.

Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss'[63] elämämme suojan saa,
s'a[64] muistojen, s'a toivon maa,
ain'[65] ollos[66] onnes'[67], tyytyen,
vapaa ja iloinen.

Ô pays des milles lacs,
pays de la musique et de la fidélité,
où l'océan de la vie nous offre un port,
grâce à ton indigence
tu ne fus jamais inquiété ;
tu es resté libre, heureux, tranquille !

Din blomning, sluten än i knopp,
skall mogna ur sitt tvång.
Se, ur vår kärlek skall gå opp
ditt ljus, din glans, din fröjd, ditt hopp;
och högre klinga skall en gång
vår fosterländska sång.

S'un kukoistukses' kuorestaan,
kerrankin puhkeaa.
Viel' lempemme saa nousemaan,
s'un toivos', riemus' loistossaan.
Ja kerran laulus', synnyinmaa,
korkeimman kaiun saa.

Ton épanouissement encore contenu dans le bouton
éclatera un jour, délivré de toute contrainte.
Vois ! Ta lumière, ton espoir, ta splendeur, ta joie
surgiront de notre tendresse,
et notre hymne filial
retentira alors plus haut que jamais !